Etelä-Suomen Sanomat 12.10.2004

Väitän, että Leevi Lehdon uusimmat teokset ovat kirjallisuutemme kehityksen kannalta tärkeämpiä kuin suurta julkisuutta saavat ja palkintoraateja miellyttävät kirjat. Väitän näin Siitäkin huolimatta, että Lehdon uutuudet tuntuvat sekopäisiltä ja jopa lukukelvottomilta.

Päivä on kirja, johon itse tekijä ei ole kirjoittanut riviäkään. Teos sisältää Suomen Tietotoimiston koko uutistarjonnan elokuun 20. päivältä vuonna 2003.
Lehto on tietokoneella käsitellyt materiaalin niin, että yhden päivän uutistarjonnan lauseet napsahtavat aakkosjärjestykseen. Ja sotkuahan siitä syntyy, kun eri yhteyksistä poimitut lauseet laitetaan aakkosjärjestykseen. Aakkostettua mielivaltaa! Onko mies tullut hulluksi?

Omistettu Goldsmithille

Sangen mielenkiintoista on se, että Lehdon kokeellista kikkailua voi perustella kirjallisuudenhistorian ja taideteorioiden kautta vaikka kuinka laajasti. Lehdon avantgarde on sukua vaikkapa Comte de Lautreamontin, Marcel Duchampin ja John Cagen teoksille.

Suoranaisia esikuviakin löytyy. Päivä on omistettu Kenneth Göldsmithille. Hän on yhdysvaltalainen runoilija, joka tunnetaan myös konkreettisen, visuaalisen ja äänirunouden esittelyyn keskittyvän Ubu Web -portaalin vetäjänä (www.ubu.com). Avantgardesta kiinnostuneille se on varsinainen aarreaitta.

Goldsmith julkaisi vuonna 2003 kirjan nimeltä Day. Se on yli 800 sivuinen järkäle, joka pitää sisällään New York Timesin kokonaisen numeron tekstit alusta loppuun.

Kielikoulu kysyy

Lehdon kirjailijanolemuksen taustalla häämöttää 1970-luvulla virinnyt Language School, monenmoiseen kielelliseen kokeiluun ja leikittelyyn keskittyvä kirjallinen suuntaus.

Usein pähkähulluilta vaikuttavien kielikoululaisten teokset raottavat painavia kysymyksiä. Mitä on kieli, mikä on sen suhde todellisuuteen? Mikä on kirjoittajan suhde kieleen? Entä runokielen ja puhutun kielen suhde?

Mutta palataanpa takaisin tähän Päivään. Lukukokemuksena kirja on uuvuttava, lähes sietämätön. Eri aihealueista poimitut lauseet asettuvat toistensa yhteyteen. Mitä sitten tapahtuu? Se, mitä Päivässä tapahtuu, tapahtuu nimenomaan lukijan päässä.

Päivä pakottaa pohtimaan, mitä lukeminen ja ymmärtäminen ylipäänsä on. Mikä on päivä? Ottaako teos kantaa? Sinänsä kirja ei sisällä yhtään suoranaista kannanottoa. Mutta miksi se on julkaistu? Jo siinä on kannanottoa riittämiin.

Mitä Päivä kertoo uutisvirrasta? Ovatko uutiset totta? Antavatko ne todellisen kuvan maailmasta? Vai ovatko uutiset tarinoita siinä missä muutkin tarinat? Onko uutistarjonnalla lopulta muuta tehtävää kuin myydä itsensä lukijoille?

Kaiken lisäksi Päivä on hyvin hauska kirja. Julkistamistilaisuudessa näytettiin ote Ylen uutistenlukijan Matti Rönkän esiintymisestä. Rönkä luki otteen Päivästä uutisankkurin pettämättömällä pokerilla. Tuloksena oli varsin humoristinen pläjäys, joka sai yleisön hekottelemaan.

Sanoja sataa

Syksyn toinen Lehdon teos on runokokoelma Ampauksia ympäripyörivästä raketista. Se asettuu Päivän linjoille. Ensimmäinen reaktio kuuluu: aivan kajahtanutta tekstiä, josta ei saa mitään tolkkua.

Runokokoelma sisältää paljon sieltä täältä noukittuja tekstejä ja tekstinpätkiä, jotka Lehto on uudelleen järjestänyt jonkin logiikan mukaan. Esimerkiksi runo nimeltä Elegia koostuu erään aikakauslehden palstan teksteistä, jotka sopivat Eino Leinon Elegian viisipolviseen mittaan.

Visuaalisesti kokoelman villein runo on Sanasade, jossa sanat näyttävät sananmukaisesti sataneen kirjan sivuille. Runokokoelman lopusta löytyy selitys: “Käytin aineistona erään sanakirjan A-osastoa, josta “loin” uusia sanoja poistamalla niiden alusta kaiken aakkostuksen aiheuttaman toiston, siis esim. aavistaa> ai aavistamaton > maton; aavistus > us.”

Voi minua kriitikkoparkaa! Yritä nyt sitten tästäkin löytää jotain tolkkua! Voi tätä Päivää ja Ampauksia ympäripyörivästä raketista!