These translations of mine (of poems in e. e. cummings: 73 poems, faber & faber 1964) date from around 1987-88.

(3)

totuudenetsijä

ei seuraa polkuja
kaikki polut vievät missä

totuus on tässä

(7)

on

niin pirun mukavaa kun Kukavain –
niin;ei

väliä ken, joku

täydellinen(kernaimmin vaalea-
verikkö
tietty)

tai toiselta

hmmm
vanhin kamu
si e
simerkiksi(tai

;no

mikse

i
oma
a vaimokin)

– tekee eitee eisanoo sanoo katsoo hymyilee

tai vain On
saaden tuntemaan
et
tetoo

6 tai 6
toista tai kuuskyt
000,000
ketävainmuuta –

vaan kerrankin

(kuvitt-
el
e)

Sinä

(9)

nyt on laiva

jota kapteeni olen
purjehtii unesta

suunnaten unelmiin

(12)

Päin ylös minua

lattialta
tuijottaa vaiti

myrkytetty hiiri

yhä joka elossa

kysyy Mitä
olen tehnyt jota

Et olisi sinä

(17)

t
Ylsän k
adu
n talvine

n rumu
u
s K
oostuu

6sta
koira
npa
skakokarees
ta
p

aljosta t
ör
k
yisestä
sohjo

sta & 3sta
kamm
ottavasta ehk
ä

Ä
änen
jään
n
öksestä

(20)

pelotonjapovekas

tuo
tosi:mimmi
ketä

piti miehistä hevosista ruusuista

& $eista (täs

sä jär
jestyk
sessä)saa

pSST kuISKA

ten
nyt;täytettyää
n

8
nkytjotaki
n
(kuvittele)

tyytyä,hintteihin

(24)

A uring oss a koh

oavaja
k
ohoava

O

lip
aker
ral
line

n sa nom al ehti

(30)

yhtenä talvi-iltapäivänä

(sillä maagisella hetkellä
jolla on muuttuu josiksi)

helykoristeinen pelle
kahdeksannella kadulla
ojensi minulle kaunokin

Kukaan muu, taa-
tusti, ei häntä huomannut

kuin minä;ja miksi?koska

hän ehdottomasti oli
sitämitä(aina, enimmin)

useimmistolaiset kavahtavat:
ihme jota taidan kuvata
vain sanomalla että elossa

– siis: täydelliset valpas
ja ihmeenomaisesti kokonainen;

ei vain mielekäs ja sydämellinen

vaan epäilemättä myös sielukas –
ei lainkaan hautajaistenhilpeä

(tai muutoin demokraattinen)
vaan nimenomaan runollinen
eli yliaistillisen vakava:

herkkä ei karkea pelle
(ei rahvasta, vaan yksilö)

ja vaikka täysin oli sanoja vailla

ken oli kaikkea muuta kuin mykkä;
sillä itse hänen hiljaisuutensa

lauloi linnun lailla.
Useimmistolaiset kirkuu mielellään
kansainvälisiä toimenpiteitään

jotta helvettiinkin saisi järkeään
– taivaalle kiitos: vielä jollakin

niin heittää että mulle antaa kaunokin

(38)

hiljaa jos, tutkimattoman yön
ääri-ei-mistään, vaeltaa arvaus
(tämä maailma joka vain), enemmän elämäni
ei loikkaa kuin ihmeestä hymyilys

jota laulaa tai jos(kiertyen kun hohtavina
kapuaa unohdusta)ääniä, unelmia
vähemmän taivaaseen taatusti maa ui
kuin kuolemastani syveten tulee suudelmia

kauttasi menettäen minkä itseltäni näytti
minuja uskomatt-omia löydän
surunilon takaa ja toivonpelkojen

sinun on valo, josta henkeni syntyisin:
sinun on pimeys, jossa sieluni palajaa
– aurinkoni, kuuni, tähteni olet kaikki

(39)

valkoiset vartijat uni-universumin

turvallisesti olkoon tuhoutumaton
kunnianne läpi äärettömäin maiden saatelluksi
tulkoon rakkaani(avaja toivon syvin salaisuus hänen
silmilleen ei enää minkään maailman
sokaisemille; ja hänen sydämensä joka kuiskaus pue

ainaavistamattoman tutkimattomimpaan riemuun kaikkeen)

uskollisesti kukoistaen tuolle puolen
yön aurinkojen hengittämään kanna tämä kaunis
vaeltaja kotiin uneen nimeltä aika: ja anna
hänet itsensä huomaan tämän tähden,
jota jos kapuamisesta läikähdellä alkaa verta niin
kullaista että heräjää hänen kuunsa

laulava ihmeellisemmin linnut ovat kuin ovat

(44)

Nyt aset(ympärilläni kaikkialla)
un(suuri sumuinen kumea
ääni: sateen, ja ainan ja eimissään)ja

oi auliisti vastaanottavainen pimeimmyys –

nyt asetun(viettävimmässä vielä
kuin musiikki)tunteessa että päivä on
(elämä, valo ovat)lainaa vain: kun taas
yö on meille annettu(yö ja kuolema ja sade

annettuja; ja annettu oi miten kauniisti lumi)

nyt asetun uneksumaan(mistään mitä
minä tai kukaan joku tai sinä

ei edes alkaa voi alkaa kuvitella)

jostakin mitä kukaan ei omaksensa saa.
nyt asetun uneksumaan Keväästä

(52)

kuka olet, pieni minä

(viisi-, kuusivuotias)
jostain korkeasta ylä-

kerran ikkunasta; marras-

kuisen iltaruskon kultaan

tähyät (ja tunnet: päivän
jos yöksi muuttuttava on

näin soisinkin sen käyvän)

(54)

ajattomas

ti tämä
(vain ja jonka
ei

numeroituvat lehdet p

ut
oa
vat)hän

sEIsoo

kohot
taen vasten
kirkuvaa

taivasta moisen ykse

yden että
häm
mentyvät

kaikki sitäluovat tuulet

(55)

en
osannut
arvatakaan että mi
kään(edes maailman
kaikkeus)voisi olla
niin täysin uskottava
n pienimmäisin kuin täydellinen tämä
kolibrin kodin(melkein näkymätön missän siellän)
tässä hiljaisuuksineen joka
oikeastaan on lintu itse
(ja ajatella että se
lämmittää kolmea
maailmaa)joka
hämmästyt
tävästi
sil

(56)

‘voisiko se’ ihmettelin ‘olla

sinä’
ja talitintti
koko maailmalle, mutta minulle joku
(nimeltään
minäitse)kauan sitten
kuollut joka oli

,vastaili

(64)

‘peippo, oi peipponen
kerro miksi
tämän kesämaailman(ja sinun, minun
jotka niin kovin tahtoisimme elää)
on muututtava vainajiksi’

‘yhtään
mitään sinulle jos kertoisin’
(tuo kiihkeänsulokkaasti
visertävä itse vastaa)
‘tuskin laulaa voisin’

(65)

‘murheitani joskaan
mainita ei kielet taida
kolme kustakin
makeaa mä lupaan riemua
Kun se vain on sinun’
kuiskaa kukka tuo

tämä sopertaen
‘minä puolestani viisi
toivoa per pelko suon,
kun se Vain on sinun’
aito, eläväinen
kukka autuuden

‘taivasta seitsemän
ihan kuolemasta vain
saat multa’ vaiti
huutaa(ruususeksi
sanomamme)salaisuus
‘kun se vain on Sinun’