In Finnish Radio 1, “Tanssiva karhu”, 1994

[Leevi] Lehdon runokokoelma Kielletyt leikit on hyvin käsitteellinen ja älyllinen. Lehdon runot rakentuvat sommittelulle, kielen hallinnalle ja pohdinnalle. Erityisen mielenkiintoinen on runo nimeltä “Lumisade”. Se koostuu yli sadasta numeroidusta lyhyestä runonpätkästä. Ja oikea sivistyssana olisi tässä lienee fragmentti, sillä osaset eivät kykeydy toisiinsa kieliopillisesti saumattomaksi kokonaisuudeksi, eikä osasten väliset ajatuksetkaan kulje täysin vailla katkoksia. Tietoiset aukot sensijaan luovat mielenkiintoisia assosiaatioita ja kysymyksiä. Kokoelmassa on myös typografisesti kekseliäitä runoja – sellaisia, joissa yksi ainut säe kulkee aukeaman sivulta toiselle. Vaikka Lehdon runot vaihtelevat ulkoasultaan ja sisällöltään, niin niiden perustunnelma on usein sama. Runot katsovat maailmaa älyllisesti ja toisiaan seuraavat ja toisiinsa löyhästi liittyvät huomiot, toteamukset ja tekojenkuvaukset viittaavat runojen sisällä usein kaikki toisiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun Lehdolla on peräkkäin esimerkiksi kolme säettä, niin ne kaikki kytkeytyvät elämyksellisesti ja ajatuksellisesti toisiinsa. Eli selkokielellä vielä kerran uudelleen: Lehdon runoissa on paljon sisäisiä viittauksia, sellaisia, jotka vastustavat perinteistä, alusta loppuun tasaisesti etenevää lukutapaa. Tämä epälineaarisuus näkyy parhaiten toistossa, jota Lehto käyttää lähes nerokkaasti. Monet Kiellettyjen leikkien runot ovat kääntyneet tutkiskelemaan runoilijan elämää: kirjoittamista, kieltä ja runoutta itseään. Siksi ne tuntuvat myös usein tarkoituksettomilta ja akateemisilta, vaikka Lehto kyllä myös laittaa väliin huomioita arkipäivästä ja tavallisista elämyksistä. Lukukokemuksena Kielletyt leikit on jännittävä. Lehto todella yllättää lukijansa runo runon jälkeen. Mutta valitettavan usein yllätykset ovat akateemisia ja hivenen pölyisiä, ikään kuin tuulahduksia älyllisestä kammiosta.