Dec. 12, 2002

Sitten hän kesken kaiken halusi aloittaa alusta, eli poistua.
Tässä ei ole mahdollista tarkastella yksityiskohtaisesti perusteluja, joskin
muutamia nimiä voi heittää puhumaan puolestaan. Itse asiassa moni
odottaakin jo, hanhensulkakynä pystyssä: hyvä
esimerkki suojaavasta yhdennäköisyydestä,
mimikrystä. Mutta asiaan. Ikuinen kysymys, jota on yhä vaikeampi
evätä, koska niin moni muukin on monta. Korventamassani
keitossa etikkakurkku-lohisaareke mausteisen keiton keskellä
on kuin vilvoittava lähde,
ja lohikeitossa palmusokerin aromaattinen, hunajainen makeus

tasapainottaa makua. “Se kuulosti hyvältä idealta,
joten tartuin siihen.” “Tietämättäni kuljettuani suojaavan
tuskan läpi joka ajatteli vain taivasta
rekkitankoineen ja perusti vain tytöistä ja siitä
yhdestä (mitättömästä) seikasta, josta kukaan ei hiiskunutkaan.”
Museo-opas kysyi isänniltä, millä mielellä Kiasmaan on tultu.
“Luultavasti, koska ei ollut siitä kuullutkaan.” Hän, ken kantoi jokea, jokeaan
kuin elinpäivää, sokeaa kieltään! Kunnes kimmahti illassa kuin tarkkaan
kaavailtu valaistus, ja niin
kuin paljon pahaa nähnyt, mutta vielä hyvännäköinen, vellova

emäntä, lämmin nyt, lähtiessään
vielä kerran vilkaisee täydellistä kattaustaaan, pitkää
kiljaisuuttaan…niin, tosiaankin, miksi
pidättää sitä? tarkoitan häntä? joka muutoinkin matkustaa
änkyttämällä, henkilöyttään
paljastamatta – asustaen nyt ei-minkään-talossa, valtavalla,
näkymättömällä tasangolla, ihmiskone, narri, puhdistettuna ja
sisään ajettuna kuin moottori, runneltuna
kuin tuuli, ja niin
kuin tämän viestin lähetyksessä käytettiin suurta tärkeyttä.