Suomentanut Leevi Lehto

Hän tottavie on surumieli mies:
on uuma hoikka, mutta pörrö pää
kuin ohdakkeella, joka kukaties
on tuulen tuttu, kunnes höytyvää
se kautta kuulaan ilman lennättää;
ei parta vielä käynyt kukkimaan,
ei leuka tunne harjaa, veistäkään
ja neidonunta poski uinuu – vaan
hän raikkahasti tuoksahtaa kuin huivi itämaan.

Ei maistu edes viini, minkäs teet,
ei liha eikä kala eikä pyy,
on akanoita hälle kastikkeet;
hän juomaseuraan tuskin lyöttäytyy
tai rivouteen koskaan syyllistyy –
tai hempukoita kutittelemaan;
ei, kauas, poies, puroin solinaan
hän halajaa, ja rauhaan metsämaan –
jos kohta joskus iskee hampaat leukoijaan.

On slangi hälle täyttä hepreaa
ja lihatiski kreikkaa pakanaista,
ei koskaan nauti aamuin kippuraa,
ei viskiä tai vodkaa tiukkaa maista,
ei tyttölöissä kopeloitse naista,
ei rettelöitse, potki kerjääjää,
tai salongeista neittä kiharaista
hän jahtaa – ihanaa ja hempeää,
ken on se, jolla kävellessään nilkat heläjää.