Translated by Make Copies

Note to the original publication online, June 19, 2005: “I Must confess I cannot, once again, get myself interested in what the Lahti International Writers’ Reunion has to offer. And I doubt if the evident decline of this once-important gathering can simply be attributed to “détente’s expansion into globality”, which is how poet Pentti Holappa seems to explain it in today’s HS. Perhaps literature itself (or the organizers conception of it) has “expanded” as well (and then beyond limits…). Anyway, my friend Make Copies got an assignment to translate a few pieces by Theo Hakola, one of the intellectual luminaries debating “Writing As an Act Of Love” on the famous Mukkula greens now. Being a pseudonym, Make strongly suspects he was chosen to the task because the quality of the writing prevented the organizers from relying on any of our “real”, respected translators. I take the risk of publishing one of Make’s versions – well aware that its classifying cadences just may not do justice to the subtle ironies of the original (compare “Love on a roof top – our cups running over / as the rain makes us older and bolder and bolder and bolder…” with “Katolla lemmitään – kun malja onkin vuo / Ja sade tekee aikuiseksi, rohkeutta suo…”)” – LL

Oot Lauren Bacall! sanoin, ja rakastamaan aloin
Hän sanoo Niin tai noin, ja Tanssin paljasjaloin
ja tokaisee ja käskee, käyden uhkaileen.
Ja sitten: Suudellaan… tai saanko savukkeen.

Katolla lemmitään – tai klovnin nuoralla,
ja ilma vettä on, me aivan märkiä
Katolla lemmitään – kun malja onkin vuo
Ja sade tekee aikuiseksi, rohkeutta suo…

Ja osaathan sä viheltää?

Sikspäk ja muskattii, ja röökiaski, sikaari – me yöhön painuttiin
Hän nauroi, kikatellen kieri pois, ja sit, ja halukkaasti, ui mun rinnuksiin

Hei me lennetään ja melkein kirkon torniin sylkäistään
Himomme varjon heittää, käy ikkunoissa hehkumaan
Näin yllä vanhan Pariisin, vain taivas päällä pään
Ja Lauren panee palamaan, me liekein leikitään

Katolla lemmitään – vie liuku räystäisiin
Ja päreet pistelee ja raapii polviin niin
Katolla lemmitään – mä liu’un sisään sun
taas panet palamaan, ja vedät imaisun…

Painat vain huulet tiukkaan ja puhallat.

Mä viivat vierekkäiset nään – hänen ranteessa
kuin nuolet eksittiin, poispääsyyn piilosta
Vaan liian myöhään käsitin ne mistä varoittaa
kun nousee aurinko, ja usvat karkoittaa

Ne miksei ennen kertoneet, kun kukko kiekui jo
Ne miksei kertoneet: hän vajoais, kun juoma loppu on
Ne miksei käskeneet mua pakoon alta auringon
Mut silmänsä mut sokaisi: ah julma kohtalo

Hän oli outo silkki-iho yön, sai sauvan hehkumaan
Kun koskee uskalsin, hän rotan haistoi vaan
Hän liiviini ui kerran, ja ui taas uudestaan
Ja sanoi sitten, kuule, älä luulekaan

Hän Lauren oli mulle, kun oli kosteaa
Kun päivä koitti kuivana, hän tahtoi unohtaa…
Nyt yksin kuutamossa oon, en kanssaan sitä jaa
Oi Luoja taivaassasi, että vituttaa

Ja se ei oo mukavaa

Katolla lemmittiin – tai klovnin nuoralla,
Ja ilma vettä oli, me aivan märkiä
Ja pilvien tummat ulapat, yön usvat harsoiset
ne meidät kietoi – allemme sai jäädä lauma hullujen
Ja sade tekee aikuiseksi, rohkeutta suo…
Jos syliini vain tulisit, ja taas, ja taas, ja taas…
Sä Lauren siellä katolla, kun pisarat lyö tulta
Mä sieluni taas myyn, jos liekin vain saan sulta