Kymen Sanomat 18.1.2006

“Ikkunassa pieni lintu hyppää puusta puuhun. Toiseen. Lempeä tuuli tekee lempeitä kuvioita puihin ja takaisin. Runot. Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan.”

Suomen ensimmäisen säännöllisesti toimivan runoklubin aluksi runoilija Leevi Lehto lausui tämän ensimmäisen kokoelmansa ensimmäisen runon. Muuttunut tuuli -esikoiskokoelmansa hän julkaisi vuonna 1967, jolloin oli vasta 16-vuotias.

– “Sanat vain riippuvat ilmassa irrallaan” sopii myöhempien runojeni motoksi, Lehto sanoo.

Runoillan toinen esiintyjä Olli Heikkonen aloitti lopusta eli Kuinka maa muuttui musiikiksi -kokoelmansa Helsinki-aiheisella runolla, jatkoi aamuun Prahassa ja runomatkasi vielä junalla Siperiaan Jakutian auringon alle katselemaan Eurooppaan päin.

Runoklubin esiintyjiltä pitää kysyä, missä runo on parhaimmillaan. Leevi Lehto uskoo, että runo muuttuu aina kun se siirtyy mediasta toiseen – tai uuteen ympäristöön.

– Sitä ei siis ole olemassakaan jossakin “oikeassa”, ideaalisessa muodossa. Tämä on yksi runon kirjoittamisen kiehtovia puolia. Kun runoja on laettu lukea enemmän ääneen, tämä voi kyllä valaista myös “sisäluvun” kokemuksia: tulee paremmin esiin, miten tärkeitä sinänsä ei-merkitsevät seikat kuten sointi, äännemaalailu yms. ovat silloinkin, kun niitä ei runossa erikseen korosteta. Uskon myös, että ääni voi “merkitä” ihan sellaisenaankin, mutta silloin on kyse muunlaisista merkityksistä kuin asiaproosassa tai uutisissa.

– En siis halua nimetä yhtä paikkaa, missä runo olisi parhaimmillaan. Se sopii kaikkialle!

Olli Heikkonen sanoo, että kirjasta lukemalla runoon on helpompi syventyä, mutta sen kuuleminen ääneenluettuna antaa sille lisäarvoa ja on hyvä tilaisuus saada jonkinlainen kosketus runoihin ja runoilijaan.

– Paras tapa saada jotakin runonlukutilaisuuksista on se, että on ensin tututustunut niihin runoihin.

Yleisössä päätä leukaan nojaa läänintaiteilija, kirjailija Petri Pietiläinen. Mikrofonissa Olli Heikkonen. Kuva: Kymen Sanomat

Hyvä runo jää häiritsemään

Runoilija Olli Heikkonen kirjoittaa, koska on aina halunnut tehtä jotakin luovaa ja runojen kirjoittaminen “tuntuu omimmalta”. Parhaillaan hän kirjoittaa kolmatta kokoelmaansa, mutta julkaisupäivämäärää ei ole lyöty lukkoon.

– Toivon mukaan saisin sen jonkinlaiselle mallille tänä vuonna. Kirjoittaminen on aika hidasta puuhbaa ja vaatii keskittymistä, sellaista omaa tilaa.

Hyvä runo on Olli Heikkosen mielestä sellainen, että siihen pystyy jollain tavalla tarttumaan heti ensi lukemalla tai kuulemalla, mutta joka ei paljasta itseään ihan heti.

– Hyvässä runossa on jokin lisäarvo, joka jää häiritsemään. Siihen haluaa palata uudelleen.

Vapauden ja rajattomuuden vuoksi

Leevi Lehto on paitsi runoilija myös suomentaja ja on työskennellyt parissa viestintätoimistossa verkkoviestinnän vastaavana ja tehnyt takavuosina politiikkaa SKP:ssä. Miksi kirjoitat runoja?

– Hyvä kysymys. Isojen sanojen vastaus olisi: sen VAPAUDEN vuoksi, jonka runon kirjoittaminen, kaikesta muusta kirjoittamisesta poiketen, tarjoaa – ja samalla sen vastaan tulevia kysymysten RAJATTOMUUDEN, johon vapaus taas johtaa.

– Kannatan itsetarkoituksellisesti tärkeän runouden ajatusta. Tavallaan, että runous on arvokasta juuri siksi, että sillä ei ole mitään (välitöntä) arvoa. Tämä on myös sen yhteiskunnallinen merkitys.

Latteutuminen huolettaa

Tulevaisuudelta Leevi Lehto toivoo kulttuurista monimuotoisuutta ja luovuutta.

– Pelkään kulttuurin yksisuuntaistumista ja latteutumista. Uskon aika vahvasti ns. länsimaisen yhteiskuntamme perusarvoihin ja toivon, että ne vahvistuisivat. Aina ei siltä näytä.

Ensi maanantaina hän on Pressiklubilla keskustelemassa, onko kulttuurijournalismi kuollut.

– Ei ole, itsekin teen sitä melkein päivittäin nettisivuillani / blogissani. Kulttuuri on muuten aina ollut vahvasti riippuvainen (vapaasta) journalismista: uudet suuntaukset ovat usein syntyneet lehtien ympärille ja merkeissä. Meillä on tänään paljon vireitä, luovia kulttuurilehtiä – puhumattakaan blogien tuomasta uudesta maailmasta, joka tuo tähän oman lisänsä, Lehto sanoo.

Huolestunut hän on siitä, että tämä aktiivisuus ei näy valtalehdistössä, “jota leimaa lisääntyvästi tietty tasapäistäminen ja tyhmistäminen”.

Runoklubi kokoontuu joka kuukauden kolmas tiistai Kotkankadun Albertissa. Seuraava on Poetry Slam -ilta 21. helmikuuta.