Kaleva 25.5.1992

(…)

Leevi Lehto julkaisi kaksi edellistä kokoelmaansa 60-luvun hengessä parikymmentä vuotta sitten ja toimi sen jälkeen mm. kääntäjänä. Ihan toinen iankaikksiuus sisältää seitsemänkymmentä runoa, joita voi lukea myös tarinana rakkaudesta. Uusissa runoissa on paikoin selvää Saarikoskea kuten “kysyn, miten / ihmeessä / asiat todellisuudessa / ovat” tai “soitan sitten kahdelta / täältä maailmasta”.

Runojen minä pyrkii eroon arkielämän tyhjyydestä merkitseviin elämyksiin. “Tyhjä ruutu, / kattojen peltiset yöt / ja taivaan haaleus! / niin / tahdoin lentää, hitaasti, että olisin joka paikassa / heti.”

Lehto rytmittää runonsa eloisasti, välistä maagisen kertautuvaan ja laululliseen tyyliin. Hän vaihtelee keinoja yksinkertaisesta pikkurunosta avarampaan ironiseen muotoon ja nostaa kokemuksen esiin iskevin kuvin kuten “keskiyön hiertävä kenkä” tai “kuoleman asiakasalennus”. [Tyyne] Saastamoisen tavoin hänkin tavoittaa kaikkien aikojen ja muistojen läsnäolon tässä ja nyt.

Ihan toinen iankaikkisuus onkin parhaimmillaan yhdistäessään ironian ja kaipauksen. Runoilijan työtä, mutta samalla myös kaikkea inhimillistä sankaruutta kuvaavassa ruonssa vertautuvat toiminta ja tavoite.

“Todellisuus: suora ja yksinkertainen / kuin kivinen seinä, tyven vesi / jota tahtosi venhe lipuu, kolahtaa / siihen seinään / / solahtaa mela kädestäsi: jo kurkotat / kuvajaisiasi.”