Lalli 25.3.1992

Leevi Lehdon debyytti tapahtui Parnasson runokilvassa 16-vuotiaana. Muuttunut tuuli ja Rakkauden puheesta -kokoelmat ilmestyivät kohta voittoisan kisan jälkeen. Noista 60-luvun lopun ajoista ehti kulua parikymmentä vuotta ennen kuin runoilija löysi uutta sanottavaa julkaistavaksi.

Lehdon runo on niukkailmeistä ja läheisen ihmisen muistoista ammentavaa. Säkeissä säilyy myös lukijaa orientoiva säie, joka auttaa samaistumaan Lehdon maailmankuvaan ja henkilökohtaiseen metafysiikkaan. Kiepän rakkaat muistot muotoutuvat tuokiokuviksi ja muistumiksi, jotka lukija voi koeka osana todellisuuttaan: “Jossakin syvällä minussa / ikäänkuin ihmisen kuva / kesäkipeä, kirkas.”

Läheisyys ja eroottisuuden häivähdykset yhdistyvät Lehdolla vuodenaikojen rytmiin, arjen askeleisiin. Kaukana ei ole ajatus yksityisestä psykoanalyysistä, josta kuitenkin puuttuvat katkeruuden ainekset. Pikemminkin Lehdon pohdinta on ulkokohtaisen analysoivaa kuin lintuperspektiivistä tarkkailua. Etäisyys suhteen päättymisen kipeyteen ja muistojen lämpö tekevät kokoelmasta ennemminkin rakkauskertomuksen.

Yksinäisyyden ja muistojen jälkeen kokoelmasta voi löytää jonkinlaista kosmista ikävää, arjen, ihmisten, rutiinien ja luonnon symboliikan avulla peilattuja iäisyysvisioita. Mies viihtyy runoilmastossaan hyvin, vaikkakin se ojskus perustuu hivenen arkipäivän ohuuksille.

Lehdon runot tarjoavat lukijalle linkkejä ihmisen ikävään, onneenkin, joka on löytynyt vuosien kirjon myötä; rakastamiseen, joka on elämänpituista ja jatkuu ikuisuuksissa. Lehdon eroottiset visiot ovat kepeän hipaisevia, hänen kielensä mieluusti hienovireisen vihjailevaa kuin rosoisen kipeää. Kaukana ei ole ajatus siitä, että runoilija tarvitsisi enemmän ääntä, vaikkapa räjähtävän intohimon ilmayuksia tai ajan tulehtuneisuuden analyysia. Mutta sitä voi tietysti Lehdon tapaiselta kaunosielulta turhaan pyydellä. Mieluummin hän mieltyy runokuvissaan konsensukseen ajan ahdistavien näköalojen kanssa, häivyttäen tuskan teknisiin kuvioihin.

“Nyt puhut minulle unessa / kuin unessa. / Taivaan korkeus / kesäheinän tuoksu, kosketus, hyvästit: kaikki / lyhyet, / niin pitkäksi aikaa.”