Suomen Kuvalehti 27/2007

Palkittu runoilija-kustantaja tulee epäluuloiseksi, jos yleisö kasvaa yli kymmenhenkiseksi.

Saadessaan Nuori Voima -palkinnon Leevi Lehto muisteli, että edellisestä kirjallisuuspalkinnosta olikin kulunut yli 40 vuotta. “Pitkä palkitsemattomuus alkoi jo tuntua palkinnolta.”

Erno Paasilinnan tunnetun lausahduksen mukaan kirjailijaksi tullaan elämällä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.

Tässä yksi runoilijan elämä:

Vartutaan pienellä paikkakunnalla hartaan helluntailaisessa perheessä. Kuullaan monet kerrat, kuinka äiti puhkeaa puhumaan kielillä.

Mennään mukaan nuorisopolitiikkaan. Päästään kommunistisen puolueen sisäpiiriin ja saadaan tehtäväksi jyrkästi jakautuneen puolueen ulkoisen kuvan säilyttäminen yhtenäisenä. Opitaan muotoilemaan sellaisia lauseita, jotka tyydyttävät kaikkia osapuolia.

Tehdään kääntäjän töitä. Käännetään aamupäivällä amerikkalaisen autonpesunesteen käyttöohjetta ja iltapäivällä EU-direktiiviä, joka kieltää saman aineen maahantuonnin.

Opiskellaan tietotekniikkaa ja havaitaan, että ohjelmointikielikin on kieli.

“Törmäys kieleen”, kuvaa Leevi Lehto tapahtumaa, joka on osunut hänen kohdalleen yhä uudelleen ja joka on tehnyt hänestä yhden Suomen omintakeisimmista kirjallisuusihmisistä. Hän samoilee omia polkujaan maailmalla ja internetissä, kutoo verkkojaan. Hän kokeilee, lainailee, törmäyttää toisiinsa sanoja ja lauseita.

Vanha vitsi puhelinluettelosta muka-kirjallisuutena ei ole Lehdon ajattelussa pelkkä vitsi. Hän on pannut paremmaksi ja julkaissut kirjana, aakkosjärjestyksessä, kaikki Suomen tietotoimiston yhden päivän aikana välittämät lauseet. Teos nimeltä Päivä ilmestyi syksyllä 2004 ja se “kertoo” vuoden 2003 elokuun 20. päivästä.

*

Kun Leevi Lehto palkittiin kesän aluksi Nuori Voima -tunnustuspalkinnolla, ei perusteluita voinut esittää kovin lyhyesti.

Hän on ansioitunut runoilijana, kääntäjänä, kustantajana, tapahtumien järjestäjänä. Hänen aikaansaannoksiaan ovat poEsia-julkaisusarja, Google-runogeneraattori, Helsingin Poetiikkakonferenssi, Tuli&Savu -lehden uudistaminen. Hänen kaiken toimintansa pontimena on ollut, palkitsijoiden mukaan, “väsymätön mahdollistaminen ja mahdollisuuksista nauttiminen”.

Lehto puhuu lähes kirjakielin lausein, mutta leppoisasti. Hän on innoittanut ja näyttänyt esimerkkiä monille 2000-luvulla aktivoituneille runoilijoille.

“Kirjoittamisen kenttä on ollut suppeampi, runoilijakeskeinen. Leevin ansiosta käsitys siitä, mikä runoilija voi olla, on laajentunut”, sanoo kriitikko ja toimittaja Miia Toivio, joka on työskennellyt vuosia Lehdon kanssa. Toivion oma esikoiskokoelma ilmestyy syksyllä.

Leevi Lehdon runomaailmassa mikään ei ole kiellettyä. Runon voi kirjoittaa – tai löytää – millä tavalla tahansa. Lehdon kehittämällä suositulla runogeneraattorilla teos syntyy Googlen antamista hakutuloksista. Ainakin Janne Nummela ja Rita Dahl ovat jo julkaisseet runoteokset, joissa googlatut lauseet ovat keskeisessä osassa.

On vain vähän liioittelua sanoa, että Leevi Lehto on runokoneineen tehnyt lyriikalle saman minkä pisuaarin museoon vienyt Marcel Duchamp teki kuvataiteelle. Koko taiteen ja taiteilijuuden käsite on väljentynyt: Tekijän ei ole enää välttämätöntä olla etevä käsityöläinen, vaan kiinnostavan teoksen voi synnyttää myös oivaltamalla, yhdistelemällä toisiinsa sieltä täältä löytyviä lauseita, sanoja, äänteitä.

*

“Tämä on minun kaupunkitoimistoni”, naurahtaa Leevi Lehto kahvila Strindbergin toisessa kerroksessa Helsingin keskustassa. Hän tilaa cafe latten, vaikka “latte-sukupolveksi” kutsutut uuden kaupunkikulttuurin edustajat ovat häntä pari-kolmekymmentä vuotta nuorempia.

Mutta Lehto viihtyy nuorempiensa seurassa, ja hän on vihdoinkin alkanut viihtyä myös Suomessa.

“Oli aika, jolloin ajattelin olevani amerikkalainen runoilija, joka sattuu kirjoittamaan suomeksi”, Lehto kertoo. Hänen äänensä on hiljainen mutta miellyttävä, kontakti keskustelukumppaniin vahva. “Nyt olen taas suomalainen runoilija, joka kirjoittaa muun muassa amerikaksi”, valmiiksi mietitty ajatus täydentyy.

Internetissä viihtyvä, uudenlaiselle runouskäsitykselle avoin runoilijapolvi on ottanut Lehdon gurukseen. Monet hengenheimolaiset löytyvät silti yhä ulkomailta, etenkin Yhdysvalloista. Erilaisten runoustapahtumien ja -julkaisujen myötä mukaan on tullut uusia suuntia: Brasilia, Kiina, Pohjoismaat. Lehdon tuotantoa on julkaistu suomen ja englannin lisäksi ainakin ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, portugaliksi, venäjäksi ja farsiksi.

Ulkopuolisuuden tuntu kotimaassa johtui epäilemättä myös Leevi Lehdon poliittisesta menneisyydestä. On leimoja, jotka istuvat lujassa.

Leevi Lehto ajautui politiikkaan ajan hengen viemänä vuonna 1967. Hänet valittiin 16-vuotiaana Teiniliiton hallitukseen “nuoreksi runoilijajäseneksi”, kuten hän itse sanoo.

Vasemmistolaisen nuorisoliikkeen luonne muuttui ratkaisevasti syksyllä 1968, kun Neuvostoliitto tukahdutti väkivalloin Tsekkoslovakiassa aloitetut uudistukset. “Hyväksytkö Tsekkoslovakian miehityksen”, tiukkasivat nuoret toverit toisiltaan, ja äänekäs vähemmistö hyväksyi.

Leevi Lehto ei hyväksynyt, hän jäi niin kutsuttujen enemmistöläisten riveihin. SKP:n pääsihteeri Arvo Aalto äkkäsi nuorukaisen diplomaattiset ja kielelliset kyvyt ja pestasi hänet myyräntyöhön.

“Olin muodollisesti Terä-lehden toimittajana, mutta todellinen tehtäväni oli maanalaisesti organisoida vastarintaa opiskelijaliikkeessä”, Lehto kertoo.

Vastarintaa tarvittiin, jottei taistolaisiksi kutsuttu vähemmistö ottaisi haltuunsa koko opiskelijaliikettä. Samalla oli pidettävä huoli siitä, ettei SKP hajoaisi kahtia, sillä Moskovasta oli ilmoitettu, ettei jakautumista tule sallia.

Elettiin siis rinnakkain, mukamas yhtenäisenä puolueena, ja Leevi Lehdon tehtäväksi tuli näyttää yhtenäisyyttä ulospäin.

“Minusta tuli Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroon sihteeristön poliittinen sihteeri”, Lehto sanoo maistellen naureskellen pitkän termin jokaista sanaa. Törmäys kieleen, jälleen.

Lehdon kirjallisuuskäsitykseen sopii, että hän suhtautuu 1970-luvulla kirjoittamiinsa poliittisiin puheisiin osana kaunokirjallista tuotantoaan.

“Yksi varhainen teokseni on Nuorisoliiton Kuopion liittokokouskirja vuodelta 1973. Kirjoitin sen etukäteen kokonaan, Pekka Saarnion loppupuheenvuoroa myöten.”

Loikka politiikan kabineteista runoilijankammioon ei ole lopulta kovin pitkä. Toiminta SKP:ssä hahmottuu Lehdolle jälkeenpäin ennen kaikkea runouskouluksi.

“Kulttuuritalon viidennen kerroksen valtavaan neuvottelupöytään asetuttiin niin, että toinen falangi oli toisella puolella ja toinen toisella. Pian ne olivat toistensa kraiveleissa, että eihän tätä noin voi sanoa. Minun roolini sihteerinä oli jossain vaiheessa nostaa sormi ja ehdottaa, että entäpä jos näin?”

*

Leevi Lehto jätti politiikan 1980-luvulla, ja tilalle tuli päätoiminen kääntäjän työ. Syntyi mm. suomennos amerikkalaisen John Ashberyn teoksesta Vuokaavio (1994), joka sekoittaa luovasti ja sattumanvaraisen oloisesti kielen eri rekistereitä. Ashbery on maanmiehensä Charles Bernsteinin ohella yksi Lehdon omia innoittajia.

“Voisi olla vaikea löytää Charles Bernsteinin runoa, joka ei suuntautuisi myös runoutta itseään – runouden ideaa – vastaan”, Lehto kirjoittaa viime vuonna julkaisemansa Bernstein-niteen esipuheessa. Kirjan nimi on Runouden puolustus, ja on pelkästään loogista, että runoutta puolustetaan nimenomaan kyseenalaistamalla koko runouden idea. Lehto esikuvineen etsii etsimällä uusia tapoja ajatella.

“Mikään, mikä kiinnostaa aluksi yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa joukkojen tietoisuutta”, Lehto julistaa teesinään. “Yritys nopeaan ja laajaan vaikutukseen johtaa sanomaan sellaista, minkä kaikki jo tietävät. Ääriesimerkki on iltapäivälehtien retoriikka ‘perhe järkyttyi surmatyöstä’ – miten hemmetissä voisi olla järkyttymättä?”

Lehto on perustanut kustantamon saadakseen julki sellaisia sanomisen tapoja, jotka kiinnostavat ainakin aluksi vain pienenpieniä yleisöjä. Yrityksen nimi on ntamo (“kustantamo”, josta on poistettu “kusta”!), ja se toimii internetissä periaatteella, että kirjat painetaan yksi kerrallaan sitä mukaa kuin joku niitä tilaa.

“Usein valitetaan elitismistä, mutta minä peräänkuulutan lisää ja monenlaista elitismiä. Pienissä porukoissa syntyy uutta. Ajattele vaikka kubismia, ei sitä alussa ymmärtänyt kuin muutama ihminen”, Lehto sanoo.

Entä miten ntamo markkinoi kirjojaan?

“Olen ajatellut, että ei mitenkään. Minun aikani on omistettu seuraavien kirjojen tekemiselle.”

Eli kauniisti sanoen Lehto toimii ikuisuutta, ei tämän päivän markkinatilannetta varten.

Mutta ikuisuus on jo alkanut: tehtyjä viittä kirjaa on myyty kolmekymmentäkaksi kappaletta. “Se on aika hyvin”, Lehto sanoo.

Puuha ei kuulosta kovin rahakkaalta, ja Lehto onkin liikkeellä kokeilumielessä. Hän kuitenkin uskoo, että book on demand -julkaiseminen vakiintuu pikku hiljaa osaksi kaikkien kustantamoitten toimintaa. Siihen ajavat liiketalouden lait: miksi painaa tuhansia kirjoja varastoon odottamaan, jos tekniikka mahdollistaa yksittäisten kappaleitten painamisen tarpeen mukaan?

*

Leevi Lehdolla on kesäasunto Inkoon Degerbyssä. Esiteltyään saunaremontin ja uutukaisen tekolammen kirjailija kytkee tietokoneensa verkkoon. Netistä löytyy äänirunoutta: Leevi Lehdon kaiutettu ääni räppää Eino Leinon “Tuulikannelta” varsin katu-uskottavasti.

“Väitän, että tässä Leinoa luetaan ensimmäisen kerran niin kuin hän sen kirjoitti.”

Avantgardisti ammentaa klassikoista. Leinon lisäksi Lehtoa kiinnostavat Aleksis Kivi ja Otto Manninen. Ja Runeberg! Lehto viittaa Matti Klingen kirjaan Poliittinen Runeberg, jossa todetaan että Suomi on asia joka on pitänyt keksiä, ja se varsinaisesti keksittiin Runebergin Maamme-laulussa.

“Ja kun Suomen ideaa ennen ja jälkeen Maamme-laulun kehiteltiin, se tapahtui nimenomaan runojen kautta.”

Leevi Lehdon mukaan Suomen uudelleenarviointi ei voi nytkään tapahtua missään muualla kuin runoissa, sillä vain runouskenttä on niin avoin, että se voi käsitellä todella tärkeitä asioita.

Yksi konkreettinen asia, jonka Lehto haluaa haastaa, on korrektin äidinkielen ylivalta kirjallisuudessa. Useimmat ajattelevat, että kirjallisuutta tehdäkseen täytyy hallita käytössä oleva kieli erityisen hyvin, ellei suorastaan “täydellisesti”, mitä se sitten tarkoittaakin.

“Eihän millään kielellä ei voi ilmaista itseään täydellisesti”, Lehto toteaa. Hän on itse kääntänyt suomalaista kirjallisuutta englanniksi ja on valmis julkaisemaan ei-äidinkielisten ihmisten suomeksi kirjoittamia teoksia. “Maahanmuuttajan virheellinen kieli on merkityksistä täyttä.”

Runoilija-kustantaja jää viikonlopun viettoon mökille. Pöydän kulmalla on Aleksis Kiven kootut runot, sylissä kannettava tietokone. Laajakaistan kautta avautuu koko maailma.