Savon Sanomat, 3.9.2005

Runoilija Leevi Lehto on pitkään ollut innostunut äänirunoudesta. Hän uskoo, että esimerkiksi Kanadassa ja Ranskassa virkeä alan harrastus on tulossa pinnalle myös Suomessa.

Kuopion Kirjakanttiin saapuneesta runoilijasta on riemastuttavaa, että kieli nähdään muunakin kuin välineenä ja sitä kuunnellaan mielihyvällä. Sen on hyvä pohja kielijumpalle.

Lehto ei kuitenkaan ylläty, jos häneltä kysyy, mitä koko äänirunous on. Käsite on monille kirjallisuudenystävillekin outo.

– Äänirunoutta olivat jo kansanrunouden loitsut tai joikaaminen. 1800-luvulla tas nonsense-runoilijat kirjoittivat keksityillä kielillä. Dadaistit tekivät vastaavia kokeiluja.

– Hyvin moni suomalainen loruilee itse keksimillään sanoilla, joilla ei välttämättä ole merkitystä. Sitäkin enemmän ne tuottavat mielihyvää kuulon kautta. Äärimmillään voi ajatella että äänirunoutta se on kuorsauskin.

Lauri Viita oli raju kielellä leikkijä

– Useimmat tuntevat Lauri Viidan “Kökkö”-runon. Se on hyvä näyte kalevalanmittaisesta äänirunoudesta, jossa kaikilla sanoilla ei ole merkitystä.

Kuitenkin runon kaikki k-kirjaimella alkavat sanat ovat suomalaiselle lukijalle täysin ymmärrettäviä.

– Viita samoin kuin Leino, Manninen ja Sarkia olivatkin rajuja kokeilijoita. Heidän jälkeensä suomalaiseen runouteen tuli vapaan mitan diktatuuri suoranaisena ryhtiliikkeenä, Lehto tokaisee.

Runoilijan mielestä Viita saa kuuntelemaan sanoja samalla tavalla kuin kuunnellaan luonnon ääniä.

– Olen epämusikaalinen mies, mutta äänestä voi kiinnostua aivan samoista syistä kuin musiikista. Musiikkikin tuntuu usein sanovan jotakin, vaikka onkin vaikea sanoa mitä.

Leevi Lehto kirjoitti viime syksynä ilmestyneessä kokoelmassaan runoja myös riemastuttavalla nykykielellä, josta suomen kielen lainalaisuudet ovat kaukana. Yksi niistä oli tällainen:

Olen Maria. Asun Vantaal. Sinä: olet hyvät mielipiteet ja kropan omaava.

Herättelikö kirjailija huomaamaan kielen kuihtumisen kännykkä- ja sähköpostiaikana?

– Harrastan välillä kokeilua köyhällä, huonolla tai yksityisellä kielellä. Pyrkimys oli paremminkin osoittaa, että näistäkin aineksista voi tehdä rakenteellisesti toimivan runon.

– En oikeastaan usko, että kieli varsinaisesti köyhtyy, vaikka sanontoja pyöritelläänkin järkyttävästi ihan miten sattuu. Minua kyllä huvittaa, kun liike-elämässä sanotaan suoraan englannista kääntäen, että “Mä palaan sulle tästä.”

Tökeröitä käännöslainoja ovat Lehdon mielestä kaikki kielet täynnä.

– Senkin voi nähdä rikkautena.

Lehdosta Suomessa tulisi ottaa virallisesti kolmanneksi kieleksi englanti, koska se on jo sitä.

Ulysses kääntyy runoilun ohessa

Vuonna 1951 syntyneellä Leevi Lehdolla on huikea taival jo takanaan. Hän aloitti varhain. Esikoiskokoelma ilmestyi 16 vuoden iässä vuonna 1967.

– Toisen kokoelman jälkeen vuonna 1969 tuntui, että täytyy kokeilla muutakin. Itsellenikin yllätykseksi vaihdoin ihan toiseen maisemaan. Olin yli vuosikymmenen aktiivisesti mukana vasemmistopolitiikassa, en taistolaisena niin kuin muu sukupolveni, vaan SKP:n enemmistön riveissä heitä ja Neuvostoliiton vaikutusta vastustamassa.

Lehto lähti politiikasta 1980-luvun alussa ja oli pitkään päätoiminen suomentaja. Runokokoelmia tuli kuitenkin tasaisesti, mutta melko pieni piiri piti niistä.

– Tunnen itseni jossain määrin ulkopuoliseksi. Kokoelmiani ei esimerkiksi arvostella Helsingin Sanomissa. Toisaalta olen suuntautunut vahvasti Suomesta ulospäin.

– Minulla on tiiviit yhteydet Yhdysvaltojen kokeilevaan runouteen, ja ensi keväänä ilmestyy Englannissa ensimmäinen englanninkielinen kokoelmani. Se on osin käännöksiä, osin omaa englanninkielistä tekstiä.

Runouden ohella Lehto kääntää edelleen. Työn alla on uusi suomennos James Joycen Ulysseksesta. Edes tällaisesta suururakasta Lehto ei tee numeroa.

Ulyssesta (suom. Odysseus) on nimitetty 1900-luvun suurimmaksi mestariteokseksi. Tiiliskivi on ollut myös laajan tutkimuksen kohteena. Ensimmäinen suomennos on Pentti Saarikosken.