Author’s Note: This poem maintains an (almost) line-to-line relation to “The Love Song of J. Alfred Prufrock” by T. S. Eliot (1917) – imitating that of Prufrock to his mermaids: the distance tends to vary, and, specifically, I don’t think “Prufrock” “will ever sing”, specifically, “to me”. – The poem was first published in Tuli&Savu, 3/2007.

Se on sellanen ihme juttu jossa
Joskus se on sellasta helvettiä että kelaa
Voima, joka antaa meidän itse luoda
Helvettiin, mistä oli aika vaikea päästä
Mutta en mä kadu sitä. Mä olin aika
On sen pituinen kuin se.

…luotasi siis: “niin”… “kuin”
Kahden “nielun” kaipaus aina on tie Kolmanteen
Selkokielinen sotilas pelkomielisten … älähdystensä
Rasiantuntija pilkkuina valtavalla haudallaan
Leivitetyn vaivaistammen alla
Ja järkevän potilaasi
Särkevä tekojäsen motoroidussa
Tupopöydässä – Usot sie? Suu sietää viimantelakoimat jäät
Tulisten otain keitaan etääntymisestä,
Ulisten jotain skeidaa setääntymisestä,
Hervottomista yhden-yön-otelleista
Lakanoissaan, ja-me-aivastamm’
Sikopäisten perkaustemme äärell’
(“Iesus ko sie out qua-swant!”)
…ja sitten se pieliään myöten täysi helmeilevä
Totilasi… hauras, ehdonalainen –
Oi Mandrake,
Tourist, tulisit-jo, kourisit…

Kuu kiertää kiimansepaloimat veet
Naisten tietämättä, miten Antero.

Oh Vellov-a Fog-u! ukset kuun, oh sirppi, atrain, ostain sois,
Ah kelluv-a jok-u! jok’ jostain ruumiin mustan onnen innon sais:
Likellä ongen siinto… se toinen, toisen leningin –
Linkomme itsetunnon otsain rantain
Perkeeltä ponnistan, ja-taas-tuo, taasen
sen pimeys
(Sliipatun paitaressun (“Ken hältä essun vei?”)),
Ranteisiin tatuoi, osoittain toveriin,
Kuun loiset poissa – veet, soutain, alleen kasteleep’.

Kahdenneen teon ylpeys,
Seppien kellon osmoosi, ja sileäin honkain herneet
Suurempi, kitsas, turvonnut, ja viilennein;
Kerkeä, lämmin ain; niin herkeät, emmit – vain
Oria päin, ja seis! ihmeet nuo veitsiin katkenneet,
Kärkkäät, ja tempoiset, ja tomuun ratkenneet,
Nuo vainoojilleen korskat, keinokkaat
Nyt litran ropauttaa lautaselles’;
Vain oot, ket’ vainottiin,
Vain ainoin, ja lurjin, piinaisin,
Vainoot, ja varjoin, viisuas, oi viisaus,
Sen kainon keitaan toutain viileimmin.

Muut tietää: liimaa kopeloimaan meet
Näin noutain onteloa kamerastaan.

Ja niin, jo heljät ehkeämmin!
Ja onnes lie: “Tuu tai tee!” tai: “Tullos tai teeös!”
Ain’ totuus, laukaus, ne sentään “tais”
Inhoilla otsill’ telmiä, ja haitar’ sois –
(Neidit on silleen et: “Hauis. Ruis. Seis! Working still!“)
Vaimoini oat, paikoillain oun; tingityt toteemit –
Maineinen tie vie irstaat monot, puttaatten Termopylain visiirillekin –
(Neidit on silleen et: “Puttoo ah kinnas… jaala lie Nasserin…” (He’ll be tääll’.))
Tuu’u tai tee!
Istuin kuin perseelles?
Sa mulle merkein ain’
Sen kortisonin revit. Siionin ritsaa naputtelit leperrelles’.

Portailla – oih! – noin taivaltain, ja rehennellen, loimekkaat –
Vain out-olem-men sorvistoni, ahter-uus,
Aih! hame suuren Nellen, koutain failit, sokee suus;
Ainoutes toisen taisin mittaa toisin taas
Viinittä musiikista arvan katkeruus
Soi housuttain murheellemme.

Annaa ain’ihan noin tiistaisin niin editoin ma maal’ –
Vislaisin tahtiin. Ja-miks? Juu, inha formuloiden reis’,
Antenni taivaan jermulaineen, varpaasi lingon-napin
Laidalla pintaa tongin. Oon taivaal…

Tenhoutuis aiemmin…
Tuskitta alle skuuttais yhmäisten eiden ies –
Antautuis urmehelle?

Antais hen toisten armahalle nyt, pois noudettais,
At-A-Land-A: siivellään kantais, kampais
(Buuttaisi, lampaissaan kaunis, itsain aivoissain!)
Itsensä peruis neroudessaan
Tahmaisen sose-rikkees
Arvaisi tahraks, nääs, ongelmiaanpa korvaannuttaa saa
Antoisan tennissurman?
Anhavan koulun, tahi penkin?

Salaisiin veisais haavekoneen tuskan ruutanoihin: tsir-riits.
(Ja vatsaan kosteiseen sen tahnais sormellais)
Nyt loimeen, insinöörit! ilveet liiviin, auot ouoiks käy:

Aikuista piinaa paino katedraalin.
Juuttunut Prospero on eilisiis.

Anteeksi, ahkeruus, tiehenne hiivin kiisteltyyn!
Muutoin kai lonkeroinen penger,
Äsliip… tai red… orhit. Äl’, Inger!
Stressattuun, honteloon, limaiseen kuomaani –
Suttaisin (ahteriinsa?) kaik’ sanais’,
Haaveitse rengit uhoon termometrin sais
Patouttain aaveensa ja saasteet, plektran veis,
Touhukkain siimain routiin (houkkain sijoilt’) (“uponna palttoo…”),
Tai rannan oljet – och ingenting man hör!
Tai hameeseenne moneen – ah mairein mesliköör!
Antaisi hameen: etäistä hornaa tuurais outain sankarköör!
Anterot, in short, Taivahissa sait.
Antoisin haavein kiintoisin, ja kahdestaan.
Aatteet teekupin: se marmelaati, tee.
Aamulla posetiivin, ammoisan talkoon huomaan niin,
(Mi voudit häveliäät kaihoon sai),
Tuhanten hirtten kuolemattomuus… lavitsa allain…
Tuhannen sääksen univirsi intoamme vaal’ –
“Turollit turvaan!” samovaarin kelmein pesti on!!
Tussein: “Aikamme salaisuus: koreet ompeleet
Kompaktin Telluksemme aisakellon pääl!” –
Ifvan? Maj Ling? Piiloissaan kaiherrat
Sa uksei: “Kaislikon avaimen taas haal’?
Katiskoin nitisti. – A tool.”

Andvud ithäv biinvort-it, Ki-ki-ri-raa,
(Kun soudit häviävään laihoon kai),
Ahkerat sun sets, ja orjat norjat, ja the “spr & nkl & str & riits”,
Ahkera on allas, ahkerat teekupit, ahkerat lameet vitkaan longertaa –
Antiikki-solmuttamoon? –
Itkis mpossi bletu seisost, vot-tissis!
Tuuppaisi hamaan gigaan kalenteriin munavuoret impotentti hiir!
(Ken oudot, äveriäät vaimot nai.)
Siskonne, selin, lapiolla, tongin, oksastaa,
Ja tungin turvan tuntemattomiin, se kiir:
“Rotiskot sitkat kaas,
Rotiskot, avaimet, ja taas.”

Noutajain on Anssi Primlet, Norjan mentor;
Ammentakoon tankoon Vantaall’, se flanöör!
Boswell a pro, a gress, a startup-krenatöör,
Partaisan teränsä vei otsaan, viisihuul,
Sen veren tiellä: katto-riittoisuus,
Poliitikkous, ja meitsin sulous –
Mull’on kai sentään pullapitko uus;
Atraimes, hiisi, almuin talous –
Almusta atraimes on kuul.

Airooko dolp . Airooko dilp .
Aisall’, viel’ levottomall’, ohkaisella, ollen.

Salainen kaihariko ajaa pihaan? Tuutaten tööttiänsä käheää?
Huimaamaan kaipaan – paitaanne housuun, jos upottavaa onkin siin’.
Kai haaveen herjaa merenneidoilt’ vonkuu, each to key.

Laitoin jo hinkkiin tattei. Villingin uuma kuuma.

Aikaillen siinäi sitten raittiiks’ siivonnut oon veet.
Konttailin, itse aiheuttain nuo vaivat – nyt “oun” back
Ventovieraat polot tervaa maitojaan.

Viivaansa Inger, veren keinoill, ohens’ niin
Tai liikkis-vieraat viitsii itse mereen yltää haun
Killumaan toiseen, veikkaus on, ja ahmii maun.